Kuinka opettaa lapsille kalastusta?

14 Mar 2017
by julius
Comments are closed

Kalastaminen yhdessä perheen pienimpien kanssa voi olla mahtava harrastus ja tapa saada sekä raikasta ulkoilmaa, että päästä teknologiasta hetkeksi eroon. Kokemuksesta tulee kuitenkin tehdä hauskaa, turvallista ja huoletonta!

  • 1. Päätä sijainti

Varsinkin lasten kanssa kalastaminen tarkoittaa kalan saamista. Tämä voidaan toteuttaa veneestä, laiturilta tai rannikosta, paikalla ei ole niin merkitystä, kunhan kalaa tulee. Varsinkin ensimmäisille kerroille tulee etsiä sellainen paikka, jossa vähintään muutama kala on hyvin varma saalis, jolloin lapset eivät pääse kyllästymään heti alkuunsa.

  • 2. Minimoi stressi

Järjestä kaikki tarvikkeet valmiiksi ja ota myös varatarvikkeita mukaan. Lisäksi lasten kanssa juotavasta ja naposteltavasta on hyvä huolehtia jo alkuunsa ja esimerkiksi hyttyskarkoitteiden käyttäminen voi tehdä retkestä paljon mieluisampaa.

  • 3. Muista turvallisuus

Turvallisuus pitää aina pitää mielessä heti ensimmäisenä. Pelastusliivit ja koukkujen varovainen käyttö ovat ensiarvoisen tärkeitä. Varovaisuutta tulee myös harjoittaa kun laitetaan mato koukkuun tai kun onkea käytetään, sillä sormessa komeileva koukku voi muuttaa lapsen mielipiteen kalastuksesta hetkessä, eikä useinkaan hyvällä tavalla.

  • 4. Kärsivällisyys palkitaan

Kalastuksessa oppii aina automaattisesti kärsivällisyyttä, mikä on hyvä sekä aikuisille että lapsille. Lasten kanssa asiasta on kuitenkin muistutettava, varsinkin kun innokas usein vetää koukun voimalla ylös vedestä, heti kun koho on yhtään liikkunut. Opettamalla, että hiljaa hyvä tulee, lapsikin saa ideasta kiinni!

Tuulantei.fi © 2017